Viilentävä jalkavoide on kuuman päivän ja illan luksustuote toukokuussa

Viilentävä jalkavoide

Pitkä päivä puutarhassa tai ystävän kanssa shoppailemassa tuntuu illalla jaloissa. Päivällä juodut espressot katukahvilassa tai hetki taidenäyttelyssä, kaikki nuo elämän pienet ilot, tuovat mukanaan myös toisen puolen, rasituksen ja jopa kivun jalkoihin. Päivän riemun ei tarvitse muuttua tuskaksi illalla, kun vihdoinkin saat kengät pois jaloista. Ei ainakaan, jos itsehoitokaapissasi on odottamassa Donna Taponeron, luomulaatuinen, Viilentävä jalkavoide -purkki. Turvotuksesta kärsivät ja kipeytyneet jalat kaipaavat saavat kipeästi tarvitsemaansa pikahoitoa.

Hetken, hetken pienen, se vie

”Vie vain hetken”, Fredin laulaman laulun verran, hoitaa jalkoja ja palauttaa niiden virkeys. Pikainen jalkojen venyttely tai lepo virkistää toki jalkoja. Jalkojen virkistymistä on erinomaista tehostaa vielä luonnon 100% hoitovoiteilla. On ihana tietää, että tarvitsen vain muutaman minuutin saadakseni jalkani virkeiksi jälleen. Donna Taponeron luomulaatuinen Viilentävä jalkavoide on tarkoitettu särkevien ja kuumottavien jalkojen hoitoon. Voide sisältää vanhan kansan suosimaa kamferia, joka sekä viilentää, että virkistää verenkiertoa. Yhdessä mentolin ja piparmintun kanssa se luo virkistävän ja viilentävän tunteen jalkoihin. Jalkojen lisäksi voide sopii käytettäväksi kokovartalolle.

Monina monituisina iltoina olen istunut kuuntelemassa kahvin porisemista pannussa samalla, kun olen hoitanut jalkojani päivän rasituksista. En halua laiminlyödä jalkojani, koska elämän syke, liike ja ilo on kiinni siitä, miten jalkani voivat. Tiedän kyllä, että aika tekee tehtävänsä ja elämä vaatii kuluneista vuosista veron ja siten haluan omalla toiminnallani edistää liikuntakykyni ylläpitämistä vielä vuosia eteen päin. Se on vain niin ylellistä hoitaa jalkoja luomulaatuisilla hoitovoiteilla, joiden vaikutuksen tiedetään hoitavan ihoa myös pintaa syvemmältä.

Vanha hyvä kamferi, uudessa hyvässä käytössä

Viilentävä jalkavoide sisältää vanhemmille sukupolville tuttua kamferia. Joskus aikoinaan, sisäisesti nautittuna, sitä on käytetty sydämen toiminnan virkistämiseen ja nostamaan verenpainetta. Ulkoisesti kamferin vaikutukset sopivat väsyneiden jalkojen virkistämiseen.

Kamferi toimii erikoisella tavalla: se viilentää ensin jalkoja ja sen jälkeen lämmittää kiihdyttäen verenkiertoa jaloissa. Kamferilla on myös kipua lievittävä vaikutus. Sen on todettu salpaavan ihon kipureseptoreita, josta johtuen rasituksen tunne lievenee. Voiteen sisältämillä muilla ainesosilla on vastaavia vaikutuksia, sekä mentoli että piparminttu vaikuttavat viilentävästi. Voiteen sisältämällä eukalyptusöljyllä on viilentävän ja rentouttavan vaikutuksen lisäksi lievästi antiseptisia ominaisuuksia. Voiteen öljyt virkistävät ja hoitavat ihoa, vähentävät lihasten rastitusta ja jalkojen levottomuutta.

Tänään hoidettu luo huomisen hyvinvointia

Donna Taponeron Viilentävän jalkavoiteen pohjana on luomulaatuinen mehiläisvaha. Voide on pehmennetty muiden Donna Taponero -voiteiden tavoin kylmäpuristetulla luomurypsiöljyllä. Seuraavan päivän menot, ilot ja kohtaamiset voi hyvin ottaa vastaan virkinynein jaloin. Minne menenkin, saan kokea täyttä elämää terveillä ja hyvinvoivilla jaloilla tanssahdellen.

Matti Lahtinen

Olen kirjoittamista rakastava haamu, joka tuottaa tekstiä lähes mistä tahansa aiheesta, jonkun toisen nimissä. Olet siis saattanut lukea tekstejäni, vaikka et olekaan kuullut minusta. Elän ja hengitän Turussa.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirjeemme ja säästä -10%

Uutiskirjeistä saat tietoa tuotteistamme ja mahtavista tarjouksista. Lisäksi lähetämme -10% alennuskoodin uusille uutiskirjeen tilaajille.

Tilaa uutiskirjeemme ja säästä -10%

Uutiskirjeen tilaajana saat hyödyllistä tietoa tuotteistamme sekä mahtavista tarjouksista. Tarjoamme uusille tilaajille -10% alennuskoodin verkkokauppaamme.

Oletko jälleenmyyjä? Jälleenmyyjille on suunnattu oma uutiskirje, jonka voit tilata luotuasi verkkokauppaan jälleenmyyjätilin.